Aihe suunnitteli ja toteutti Vaalijalan verkkosivut

23.06.2015 | Aihe

Aihe suunnitteli ja toteutti Vaalijalan kuntayhtymälle uudet verkkosivut. Vaalijala on 33 savolaisen kunnan omistama kuntayhtymä, joka palvelee erityistä tukea tarvitsevia henkilöitä erilaisissa elämäntilanteissa.

Uudistuksen tavoitteena oli toteuttaa helppokäyttöinen sivusto, jolla käyttäjän on helppo navigoida. Sivut toteutettiin mobiilitoimiviksi eli sivuston sisällöt skaalautuvat automaattisesti päätelaitteen näyttökoon mukaan.

Huomioimme suunnittelussa asiakkaan erilaiset käyttäjäkohderyhmät. Laajan sisältömäärän vuoksi haasteena oli sisältöjen esitystapojen yhtenäistäminen sekä rekenteen jaottelu loogiseksi kokonaisuuksiksi. Navigointia helpottamaan etusivulle luotiin pikalinkkipolkuja ja -painikkeita, jotka helpottavat ja nopeuttavat käyttäjän navigointia tärkeimmille sivuille.

Räätälöitynä ratkaisuna Vaalijalan verkkosivuille toteutettiin muun muassa tietokanta, josta sivustolla esitettävien yksiköiden ja henkilöstön yhteystietoja voidaan hallita ja muokata yhdestä paikasta. Sivuja uudistettiin myös vuorovaikutteisemmaksi video-, blogi- ja kuvagalleriatoteutuksin.

Aihe vastasi Vaalijalan verkkosivujen uudistuksessa rakennesuunnittelusta, ulkoasun suunnittelusta, teknisestä toteutuksesta sekä sisältöjen taittotyöstä. Sisältöjen toteutuksessa Vaalijalaa avusti pieksämäkeläinen viestintätoimisto Prodictum Oy. Vaalijalan verkkosivujen toteuttaminen on erittäin hyvä esimerkki laajojen verkkopalveluiden kokonaistoteutuksesta. Uudistus toteutettiin kokonaisuudessaan noin viidessä kuukaudessa.

› Lue asiakkaan kertomus yhteistyöstä

› Tutustu Vaalijalan uusiin verkkosivuihin


Jaa

Kategoriat

Yleinen Referenssit Asiakkaat

Arkisto