Olemme saaneet kaiken mitä on toivottukin.

Niina Mäntyniemi, toiminnanjohtaja
Maaseutuammattiin ry


Maaseutuammattiin

Maaseutuammattiin ry tukee koululaisten ja opiskelijoiden tutustumista maaseutuammatteihin. Yhdistys järjestää opintoretkiä sekä vierailuja maaseutualan yrityksiin ja oppilaitoksiin Pohjois-Savossa.

Aloitusvaiheessa pyysimme muutamia tarjouksia yritysilmeen suunnittelusta. Aihe oli lopulta helppo valita, koska tunsin yrittäjän aikaisemman yhteistyötahon kautta. Selkeä tarjous sisälsi myös valmiita ajatuksia, mitä voisimme tehdä. Koska suosimme lähituotantoa, oli paikallisen toimijan valinta meille luontevaa.

Suunniteltu ilme on raikas, selkeä ja nuorekas. Logon värimaailman rohkeus puhuttelee nuoria.”

Yhteistyö Aiheen kanssa on sujunut jouhevasti ja olemme saaneet mitä on toivottu. Lisäksi Aiheelta on saatu neuvoja ja vinkkejä myös käytännön tekemiseen, kuten nettisivujen päivittämiseen.

Lähdimme liikkeelle visuaalisen ilmeen ja logon suunnittelusta. Myös keulakuvahenkilöiden kuvausten ideointi ja studiokuvaukset olivat tärkeässä roolissa. Sen jälkeen suunniteltiin nettisivut ja esite. Lisäksi olemme tilanneet Aiheelta tarpeen mukaan mm. ilmoituksia, standaarit, Roll-uppeja, Facebook -sivujen bannerit sekä esityspohjia. Kaikki materiaalimme ovat tyylikkäästi yhtenäisen ilmeen mukaiset.

Suunniteltu ilme on raikas, selkeä ja nuorekas. Myös logon värimaailman rohkeus puhuttelee nuoria, vaikka sitä ensin pitkään mietittiin.

Aiheen kanssa asiat hoituvat sujuvasti ja reippaasti.

Niina Mäntyniemi
Maaseutuammattiin ry:n toiminnanjohtaja
Maaseutuammattiin ry

www.maaseutuammattiin.fi


Selaa referenssikuvia